FI SV

Nimilainsäädäntö muuttuu 2019

Uusi etu- ja sukunimilaki korvaa nykyisen nimilain 1.1.2019. Uusi lainsäädäntö muuttaa sekä etu- ja sukunimien määräytymisen ja hyväksyttävyyden perusteita että nimen valinnan menettelyjä lapsen syntymän ja avioliittoon vihkimisen yhteydessä.

Väestörekisterikeskus järjestää loppuvuodesta 2018 yhteistyössä oikeusministeriön kanssa koulutuksia maistraateille, seurakunnille ja muille viranomaisille uudesta nimilainsäädännöstä. Koulutuksiin voi osallistua myös netin kautta, ja luennot ovat katsottavissa myös jälkeenpäin.

Suomenkielisissä koulutuksissa kouluttajina toimivat Salla Silvola ja Joanna Grandell oikeusministeriöstä sekä Väestörekisterikeskuksen asiantuntijoita. Ruotsinkielisessä koulutuksessa kouluttajina toimivat Torbjörn Sandell ja Eerika Majamaa sekä muita Väestörekisterikeskuksen asiantuntijoita.

Tavoite

Koulutuksen tavoitteena on informoida koulutukseen osallistuvia henkilöitä nimilainsäädännön uudistuvasta sisällöstä, perehdyttää osallistujat nimilainsäädännön myötä uudistuviin lomakkeisiin sekä selkeyttää lain voimaantulon aiheuttamia muutoksia mm. maistraateille, seurakunnille sekä muille nimilainsäädännön soveltamisesta kiinnostuneille viranomaisille.

Uudistuva nimilainsäädäntö 1

Aika: 15.11.2018 klo 12.00-16.00
Koulutustapa: Verkkolähetys
Kohderyhmä: Seurakunnat ja maistraatit sekä muut nimilainsäädännön soveltamisesta kiinnostuneet viranomaiset.
Kieli: Suomi
Paikka: Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Videolähetystä voi tulla seuraamaan myös Väestörekisterikeskuksen Helsingin toimipisteeseen.
Kouluttajat: Kokkolassa
Ilmoittautuminen: Ennakkoilmoittautuminen, lisäohjeita ilmoittautuneille tulossa myöhemmin. Käytä ilmoittautuessasi ainoastaan oman organisaatiosi sähköpostiosoitetta. Voit seurata tilaisuutta myös suorana videolähetyksenä verkon kautta tai katsoa tallenteen tilaisuudesta jälkikäteen.

Ilmoittautuminen viimeistään 7.11.2018 seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Kokkolaan.

Ilmoittautuminen viimeistään 7.11.2018 seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Helsinkiin.

Ilmoittautuminen viimeistään 7.11.2018 seuraamaan suoraa verkkolähetystä.

Ilmoittautuminen viimeistään 15.11.2018 katsomaan tallennetta jälkikäteen.

 

Uudistuva nimilainsäädäntö 2

Aika: 21.11.2018 klo 12.00-16.00
Koulutustapa: Skype-yhteys
Kohderyhmä: Ensisijaisesti maistraatit, myös muiden osallistuminen mahdollista sovittaessa.
Kieli: Suomi
Paikka: Väestörekisterikeskuksen Helsingin toimipiste.
Kouluttajat: Helsingissä
Ilmoittautuminen: Ennakkoilmoittautuminen, lisäohjeita ilmoittautuneille tulossa myöhemmin. Käytä ilmoittautuessasi ainoastaan oman organisaatiosi sähköpostiosoitetta. Voit seurata tilaisuutta myös suorana lähetyksenä Skype-yhteyden avulla.

Ilmoittautuminen viimeistään 13.11.2018 seuraamaan suoraa lähetystä Skype-/videoyhteydellä.

Ilmoittautuminen viimeistään 13.11.2018 seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Helsinkiin.

 

Uudistuva nimilainsäädäntö 3

Aika: 5.12.2018 klo 12.00-16.00
Koulutustapa: Verkkolähetys
Kohderyhmä: Seurakunnat ja maistraatit sekä muut nimilainsäädännön soveltamisesta kiinnostuneet viranomaiset.
Kieli: Ruotsi
Paikka: Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Videolähetystä voi tulla seuraamaan myös Väestörekisterikeskuksen Helsingin toimipisteeseen.
Kouluttajat: Kokkolassa
Ilmoittautuminen: Ennakkoilmoittautuminen, lisäohjeita ilmoittautuneille tulossa myöhemmin. Käytä ilmoittautuessasi ainoastaan oman organisaatiosi sähköpostiosoitetta. Voit seurata tilaisuutta myös suorana videolähetyksenä verkon kautta tai katsoa tallenteen tilaisuudesta jälkikäteen.

Ilmoittautuminen viimeistään 27.11.2018 seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Kokkolaan.

Ilmoittautuminen viimeistään 27.11.2018 seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Helsinkiin.

Ilmoittautuminen viimeistään 27.11.2018 seuraamaan suoraa verkkolähetystä.

Ilmoittautuminen viimeistään 5.12.2018 katsomaan tallennetta jälkikäteen.

 

Ohjelma kaikissa nimilain koulutuksissa

 

12.00–13.45    Käytännön järjestelyt info

Yleisesitys uudesta nimilainsäädännöstä

Etu- ja sukunimen antaminen vastasyntyneille

Sukunimen valinta vihkimisen yhteydessä

Uudet nimilomakkeet

Kyselytuokio

13.45–14.25    KAHVITAUKO

14.25-16.00     Nimenmuutokset 1: Hakemuksen käsittelyprosessi, maistraatin ja

nimilautakunnan roolit

Nimenmuutokset 2: Etu- ja sukunimen valintaa koskevat säännökset

Etu- ja sukunimen määräytymisen erityistilanteet ja kansainvälinen yksityisoikeus

Kyselytuokio & lopetus

 

Lisäksi

Väestörekisterikeskus tarjoaa osallistujille koulutuksen verkkolähetyksenä sekä koulutuspaketit paikan päällä. Koulutuspaketti paikan päällä sisältää kokoustilan sekä iltapäiväkahvit. Erityisruokavaliot ja ruoka-aineallergiat pyydetään ilmoittamaan ilmoittautumisen yhteydessä.

 

Lisätietoja


Sari-Kaarina Vähämäki, sari-kaarina.vahamaki(at)vrk.fi

VÄESTÖREKISTERIKESKUS
Ylläpitopalvelut 
Henkilötiedot
hr.info(at)vrk.fi

Kirjasto