Suomalainen virkamies on vientituote

Aino Heikkinen Julkaisupäivä 1.11.2018 9.55 Blogit

Meistä virkamiehistä kaikilla on varmasti perusteltu mielipide. Meitä on joko liikaa tai ainakin väärillä paikoilla. Me pyöritämme lähinnä paperia tai sitten viemme digitalisaatiohuumassamme viimeisetkin palvelut netin molokin kitaan. Valvomme kansalaista Sauronin silmällä tai jätämme heitteille. Mutta kaiken hyvän ja pahan lisäksi me olemme myös vientituote. Osa meistä virkamiehistä harrastaa vapaa-aikanaan (ja ehkä jotkut myös työaikana) Twinning-hankkeita. Joskus perisyntisen pitkät lomamme tuntuvat liian pitkiltä, jolloin eroahdistusta valtion palveluksesta voi lieventää EU:n Twinning-hankkeilla.

Twinning-hankkeet tukevat EU-jargonilla ilmaistuna EU:n laajentumis- ja naapuruuspolitiikan piirissä olevien maiden hallinnon ja lainsäädännön kehittämistä. Puhutaan edunsaajamaasta (se maa, joka on viimeisimmän lentolipun kohteena) ja Euroopan laajentumisinstrumenteista ja naapuruusinstrumenteista. Rautalangasta vääntäen: Twinning-hankkeet ovat kohdemaan tarpeista lähtöisin olevia kehittämishankkeita, joissa EU maiden hallintovirkamiehet jakavat omaa asiantuntemustaan eteenpäin. Lisäksi EU:n omissa intresseissä on pitää lähialueet mahdollisimman vakaana. Yksi tapa tähän on viedä osaamista sinne, missä sitä pyydetään.

Oma Twinning-taipaleeni on vielä alussa. Olen ollut Jordaniassa ns. shortterina eli lyhytaikaisena asiantuntijana puhumassa rajavartioston upseereille viikon verran siitä, miksi tavoitteet kannattaa asettaa osallistavasti sekä suoritusarvioinnista ja suorituksen johtamisesta. Osaaminen on hankittu töissä, joten ihan untuvikkoa ei kannata reissuun lähettää. Aamulla suunnitellaan, päivällä toteutetaan, illalla kirjoitetaan. Keikka kestää noin viikon, jonka jälkeen palataan kotiin kirjoittamaan raporttia ja käsikirjaa valmiiksi.

Itse koin osallistumiseni erittäin palkitsevaksi. Pieniltä orpouden ja absurdiuden tunteilta ei tietysti voinut välttyä. Kyllähän sitä miettii kävellessään +37 asteen lämpötilassa yksin Ammanissa puhumaan strategiaprosessista rajaupseereille, että miten ihmeessä minä olen tähän tilanteeseen päätynyt. Vastaus on tietysti HAUS Kehittämiskeskus, joka osallistuu eri rooleissa ahkerasti Twinning-hankkeisiin Suomessa ja jolle en kerta kaikkiaan pysty sanomaan ei. HAUSille on rutiinia se, mikä rivinaiselle on ainutlaatuista.

Miten viikko sitten meni? Hienostihan se. Olin ottanut asenteeksi sen, etten yritä kaataa valmista mallia vastaanottajien päähän, vaan kerron esimerkkejä siitä, kuinka Suomessa asia hoidetaan. Sen jälkeen työpajoissa keskustelimme siitä näkökulmasta, mikä esitetystä voisi toimia paikallisessa ympäristössä. Se tuntui toimivalta ratkaisulta. Lisäksi, ihan tuttujen ongelmien kanssa sielläkin painitaan eli sikäli orpouden tunne vaihtui pian virkaveljeyden fiiliksiin. Ja virkamieshuumori, se on ainutlaatuista. Kysyessäni viattomasti, onko Jordaniassa ylimmät virkamiehet määräaikaisia vai vakituisia, vastaus oli, että siitä lähdetään, että Allah on vakituinen – ja hervoton naurunremakka päälle.

Jatkopesti on melko pian ja lisää tulee myöhemmin. Nyt olen tietysti paljon viisaampi kuin ensimmäisellä kerralla ja pärjään paremmin EU-käytänteidenkin kanssa. Ei tämä ehkä rentouttavin tapa ole vapaa-aikaa viettää, mutta onpahan jotakin ainutlaatuista. On kuitenkin melko etuoikeutettua saada viedä suomalaista hallintoa eteenpäin ja samalla oppia niin, että kallon luut rutisevat. Ja tämän lisäksi kirjoittaa raporttia hotellissa ja katsella Ammanin auringonlaskua.

Aino Heikkinen
Henkilöstöpäällikkö
Väestörekisterikeskus

Selaa blogin artikkeleita