Hankesalkun hallintapalvelu on uudistunut entistä monipuolisemmaksi

17.10.2019 10.22
Tiedote

Hankesalkun hallintapalvelu siirrettiin uudelle alustalle 2.10.2019. Uusi alusta mahdollistaa palvelun joustavamman jatkokehityksen käyttäjälähtöisesti.

Käyttäjälle uudistus näkyy välittömästi monipuolisimpina ominaisuuksina, kuten salkkusuodatusten visuaalisina näkyminä (dashboard-raportointi).
 
Väestörekisterikeskus tarjoaa uudistuneen Hankesalkun hallintapalvelun avulla laajempaa tukea palvelun käyttäjille julkisessa hallinnossa.
 
Hankesalkkupalvelu siirtyi vuoden 2018 alussa valtiovarainministeriöstä Väestörekisterikeskuksen vastuulle. Väestörekisterikeskus selvitti käyttäjien tarpeita kyselyllä uudistustyön pohjaksi. Uuden Hankesalkkupalvelun käyttäjälähtöinen kehittäminen jatkossa on siten helpompaa.
 
Kehittämistyö on vasta alussa ja tehtävää on paljon. Uudistuneen Hankesalkun hallintapalvelun vastaanotto on ollut pääosin rohkaisevan positiivista, sanoo kehityspäällikkö Paavo Laakso Väestörekisterikeskuksesta.
 
Väestörekisterikeskus vastaa Hankesalkkupalvelun kehittämisestä. Palvelun teknisestä toteutuksesta vastaa Keto Software Oy.
 
Lisätietoa:
Kehityspäällikkö Paavo Laakso, [email protected] ja [email protected]