Syysmyräkässä suunniteltiin parempia palvelupolkuja

20.11.2018 9.30
Tiedote

Kaksi paikkakuntaa. Yhteensä 150 ihmistä erilaisista taustoista ja ammateista: opiskelijoita, kuntien, seurakuntien ja virastojen henkilökuntaa, eri alojen ammattilaisia yrityksistä ja it-taloista. Yksi intensiivinen päivä, jonka aikana kaikki keskittyivät ideoimaan ja muotoilemaan parempia palvelupolkuja.

Päivän tehtävänä oli tunnistaa elämäntapahtuma, jossa ihminen tarvitsee palveluita monilta eri toimijoilta. Ja sen jälkeen muotoilla toimijoiden palveluista saumaton palvelukokonaisuus, joka ottaa kopin ihmisen tilanteesta kokonaisvaltaisesti. 

Päivän kulkua Otaniemessä ohjannut Pekka Toivanen Muotohiomosta korostaa, että ihmisille tärkeintä on saada asiansa hoidettua. Heitä ei kiinnosta, minkä tahojen kanssa he asioivat. ”Usein palvelupolut koostuvat useista toimijoista ja ovat erityisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevalle yksilölle monimutkaisia. Esimerkiksi voi asettua kiireiseltä lääkäriltä MS-diagnoosin juuri saaneen nuoren tai yritystä perustavan maahanmuuttajan asemaan. Heidän mielessään pyörii lukuisia kysymyksiä, mutta ei ole selkeää yhtä tahoa, joka auttaisi häntä kokonaisvaltaisesti eteenpäin.” 


Tunnelmia Syysmyräkästä


Syysmyräkän tavoitteena oli murtaa eri toimijoiden välisiä siiloja ja suunnitella yhdessä ihmiskeskeisiä palveluita. Suunniteltavissa palvelupoluissa tuli näkyä asiakasymmärrys, datan hyödyntäminen palveluiden räätälöinnissä sekä osallisuuden mahdollisuuksien etsiminen. Työskentely tapahtui moniosaajatiimeissä, joiden tukena oli ammattitaitoiset ja asiantuntevat valmentajat.  

Otaniemessä voitti ”Hei, olen polku, miten voin palvella”

Otaniemeen kokoontui satakunta innokasta osallistujaa. Uudenlaisia palvelupolkuja syntyi lähes 20. Palveluita suunniteltiin niin opiskeluiden aloittamiseen, nimenmuuttamiseen, eroamiseen, yksinäisyyteen, digisyrjäytymiseen sekä läheisen kuoleman jälkeisiin käytännön järjestelyiden helpottamiseen. Ratkaisuiksi muodostuivat esimerkiksi Singlebotti, Elämä muuttuu, yhteisö puuttuu -yhteisötinder, Digipalveluiden matkatoimisto ja kuolemanjalkeen.fi.


Tässä pöydässä syntyy voittajaidea. 

Voittajaehdotusta suunnittelemassa.


Voiton vei ”Hei, olen polku, miten voin palvella”, joka pureutui näkövammaisen yksinhuoltajan näkökulmasta tilanteeseen, jossa 1,5-vuotias tytär saa korvatulehduksen. Palvelupolku hyödynsi oivallisesti tekoälyä, digitaalisten palveluiden mahdollisuuksia sekä yhdisti monen eri toimijan viranomaisen ja yrityksen palvelut taksipalveluista tilaamisesta apteekkiin selkeäksi ja helpoksi kokonaisuudeksi, jossa yksinhuoltajalla on aikaa keskittyä sairaan lapsen huomioimiseen. Idean suunnitteluun Syysmyräkässä osallistuivat Mirjam Heikkinen, Henna Niemi Helsingin kaupungilta ja Tuomo Väänänen Muotohiomosta. ”Kiitokset kuuluvat myös Kelalle ja Annanpuralle, IBM:lle, jotka ovat olleet työstämässä kanssamme alkuperäistä ideaa”, kertoo Mirjam Heikkilä.

Ideassa näkyi myös hyvin palvelupolun tavoite: ohjata ihmistä vaihe vaiheelta pitkin eri toimijoiden palveluita. Se oli saavutettava, helppokäyttöinen ja kokonaisvaltainen.

Turussa voiton vei Omaero-palvelu

Turussa samaan aikaan järjestetyssä tapahtumassa voitosta kisattiin yhdeksän tiimin voimin. Monialaisia palveluja yhteen niputtavia ratkaisuja luotiin esimerkiksi osatyökyvyttömälle alanvaihtajalle, ikäihmiselle, vasta perustetulle yhdistykselle, erotilanteeseen joutuneelle, työn perässä EU:n ulkopuolelta Suomeen muuttaneelle, syrjäytymisuhan alla olevalle nuorelle, ammatinvaihtajalle ja Turkuun muualta muuttaneelle.


Turussa voitti tiimi Care Bears.

Turun voittajat


Turussa voittoon äänestettiin erotilanteessa olevalle henkilöille palveluita tarjoava omaero.fi-palveluidea, jonka ideoimisesta vastasivat tapahtumassa tiimiytyneet Hanna Kiiskinen, Milla Urvas, Niko Sandbacka, Jari-Pekka Pesonen ja Susanna Lehtojärvi.

”Tätä tarvitaan lisää”

Tapahtuman järjestäjät Väestörekisterikeskuksesta, Kuntaliitosta ja Turun kaupungista ovat tapahtuman antiin ja tunnelmaan tyytyväisiä. Intensiivinen puheenporina ja innostunut työskentely täyttivät sekä Otaniemen Urban Mill -hallin että Turun Innovaatiokeskus Joen.

Tapahtumassa tuli selväksi suuri tarve tilaisuuksille aivomyrskytä ja tarkastella julkishallinnon ja yksityissektorin palveluita ennakkoluulottomasti yhdessä. ”Kaikki tapahtumassa esitellyt palveluideat sisälsivät piirteitä, joita Väestörekisterikeskus tulee hyödyntämään palveluittensa kehittämisessä”, arvioi kehityspäällikkö Mikko Pitkänen Väestörekisterikeskuksesta. ”Syysmyräkkä näytti jälleen yhteisöllisen tekemisen voiman. Tulemme varmasti jatkossakin järjestämään tilaisuuksia yhteisölliseen kehittämiseen eri muodoissa.”


Yksi intensiivinen päivä – aikaa keskittyä kokonaisvaltaisen palvelupolun suunnitteluun.

Tiimi Otaniemestä