Suomi.fi:n tiedote: Kaikki minusta -kilpailun tuomarit odottavat töitä innostuneina

14.8.2015 15.00 | Julkaistu suomeksi 22.11.2016 klo 13.52
Tiedote

Valtiovarainministeriön, Väestörekisterikeskuksen ja Aalto Media Factoryn yhteinen Kaikki minusta-kilpailu on edennyt loppusuoralle.

Kilpailussa etsitään uusia ja uraauurtavia keinoja esittää henkilöön liittyviä tietoja. Kilpailutöiden jättö häämöttää elokuun lopussa, jolloin kesäkuussa julkistettu raati valitsee töistä korkeintaan kolme parasta.

Kilpailun tuomarin, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanin Anna Valtosen mukaan kilpailu on yhteiskunnallisesti tärkeä. Valtosen mukaan tänä päivänä kansalaiset ovat jo tottuneet saamaan tietoa visuaalisessa muodossa: siksi on tärkeää tuoda peliin jotain yllätyksellistä. "Isoissa kansallisissa hankkeissa on tavallista katsoa mallia muualta ja sitten lineaarisesti kehitellä sitä eteenpäin. Toivon nyt kuitenkin kilpailijoilta aivan uutta ajattelutapaa – jotain mitä ei vielä osattaisi tilata", hän kertoo.

Toinen kuusihenkisestä raadista, Nordkappin luova johtaja Sami Niemelä odottaa kilpailutöitä uteliaana ja avoimin mielin. "On tärkeää saada ajatuksia ja ideoita kansalaisilta itseltään, organisaation ulkopuolelta: se tekee toiminnasta läpinäkyvämpää ja modernimpaa", Niemelä pohtii.

Niemelän mukaan hyvässä infografiikassa on kyse journalistisesta prosessista. "Hyvä infografiikka on selkeä, se kannattelee tarinaa ja kiteyttää jotain suuremmasta kokonaisuudesta."

Anna Valtosen mukaan hyvällä muotoilulla voi saada aikaa paljon muutakin kuin vain jakaa tietoa. "Oikeasti hyvällä designilla voi inspiroida, avata horisontteja, saada ihmisen ymmärtämään paremmin itseään ja ympäristöään."

Kilpailutöiden jättö jatkuu elokuun 31. päivään saakka. Voittajatyön avulla markkinoidaan Kansallisessa palveluarkkitehtuuriohjelmassa rakennettavaa kansalaisen palvelunäkymää eli uudistuvaa Suomi.fi-palvelua. Tule mukaan luomaan uutta, digitaalista Suomea!